Ohjeet lakkoavustuksen hakemiseen

Ammattiliitto Jyty maksaa liiton toimeenpanemaan lakkoon osallistuville jäsenilleen lakkoavustusta, jonka määrä perustuu Jytyn liittohallituksen päätökseen.

Lakkoavustus maksetaan Jytyn jäsenelle, joka on osallistunut lakkoon työtaistelun alaiseksi julistetussa työssä ja jolla on ansionmenetys lakkoon osallistumisen takia.

Lakkoavustusta maksetaan jokaiselta lakkopäiviltä, kuitenkin vain siltä ajalta, jolta työnantaja on pidättänyt palkan.

Lakkoavustusta saa, jos on liittynyt Jytyn jäseneksi viimeistään seitsemän päivää ennen lakon alkamista.

Jyty maksaa lakkoihin Jyväskylässä ja Rovaniemellä (23.3.-24.3.2022), Tampereella ja Kuopiossa (29.–30.3.2022), Oulussa ja Turussa (6.–7.4.2022) osallistuville lakkoavustusta 160 euroa jokaiselta lakkopäivältä.

Jyty maksaa lakkoon Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisissa (3.–9.5.2022) osallistuville lakkoavustusta 160 euroa jokaiselta lakkopäivältä, myös viikonlopun ajalta.

Jyty maksaa lakkoon varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja opetuksen työtehtävissä (Oulu, Rovaniemi, Jyväskylä, Tampere, Turku ja Kuopio) (3.–9.5.2022) osallistuville lakkoavustusta 160 euroa jokaiselta lakkopäivältä, myös viikonlopun ajalta.

Jyty maksaa yksityisen opetusalan lakkoon Helsingin yksityisissä kouluissa (3.–10.5.2022) ja Tampereen yksityisissä kouluissa (3.–9.5.2022) osallistuville lakkoavustusta 160 euroa jokaiselta lakkopäivältä, myös viikonlopun ajalta.

Lakkoavustuksesta 16 euroa on verotonta ja loppuosasta vähennetään verohallinnon päätöksen mukainen vero. Vero tilitetään suoraan liitosta verottajalle.

HUOM! Lopullisessa verotuksessa kaikki veronalainen ansiotulo lasketaan yhteen ja lopullinen veroprosentti määräytyy vuoden aikana kertyvien tulojen mukaan. Verokorttia ei tarvitse toimittaa.

Lakkoavustuksen hakuaika ja maksatus

Jyväskylän ja Rovaniemen lakkoavustusta voi hakea lakon jälkeen 25.3.–22.4.2022. Ensimmäinen maksatus alkaa viimeistään 5.4.2022. Maksatus tapahtuu pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa.

Tampereen ja Kuopion lakkoavustusta voi hakea lakon jälkeen 31.3.–28.4.2022. Ensimmäinen maksatus alkaa viimeistään 11.4.2022. Maksatus tapahtuu pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa.

Oulun ja Turun lakkoavustusta voi hakea lakon jälkeen 8.4.–6.5.2022. Ensimmäinen maksatus alkaa viimeistään 11.4.2022. Maksatus tapahtuu pääsääntöisesti kerran viikossa.

Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten lakkoavustusta voi hakea lakon jälkeen 10.5.–17.6.2022. Ensimmäinen maksatus alkaa viimeistään 13.5.2022. Maksatus tapahtuu pääsääntöisesti kerran viikossa.

Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja opetuksen (Oulu, Rovaniemi, Jyväskylä, Tampere, Turku ja Kuopio) lakkoavustusta voi hakea lakon jälkeen 10.5.–17.6.2022. Ensimmäinen maksatus alkaa viimeistään 17.5.2022. Maksatus tapahtuu pääsääntöisesti kerran viikossa.

Yksityisen opetusalan (Helsingin ja Tampereen yksityiset koulut) lakkoavustusta voi hakea lakon jälkeen 11.5.–17.6.2022. Ensimmäinen maksatus alkaa viimeistään 20.5.2022. Maksatus tapahtuu pääsääntöisesti kerran viikossa.

Lakkoavustusta haetaan lakkoavustus.fi-palvelussa

Ammattiliitto Jytyn lakkoavustusta haetaan sähköisesti osoitteessa jyty.lakkoavustus.fi/hakemus

Tunnistaudu järjestelmään pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Tarkista, että kaikki tietosi ovat ajan tasalla ja oikein kirjoitettu. Lakkoavustus.fi-palvelu toimii parhaiten Firefox-selaimen ja Chrome-selaimen uusimmilla versioilla.

Mikäli järjestelmässä ei näy lakon tietoja, tarkista, että jäsenrekisterin tietoihisi on merkittynä oikea työnantaja. Jos näin ei ole, ota yhteyttä ja ilmoita työantajatietosi jäsenrekisteriin sähköpostitse: jasenrekisteri@jytyliitto.fi.

Tarkista myös, että jäsenmaksusi on maksettu. Jos jäsenmaksusi ei ole kunnossa, otathan yhteyttä sähköpostitse jäsenmaksutiimiin osoitteeseen: jasenmaksut@jytyliitto.fi.

Lakkoavustushakemuksen täyttäminen

Lakkoavustushakemukseen täytetään seuraavat tiedot:

1. Nimi, henkilötunnus
2. Puhelin, sähköpostiosoite
3. Kotipaikkakunta
4. Tilinumero (IBAN -muodossa, esimerkki: FI1234567812345678. Jos pankkitili on väärässä muodossa, hakemus EI tallennu!)
5. Työpaikan nimi
6. Työpaikan osoite
7. Lakkopäivät (valitse ne päivät, jolloin olet ollut lakossa)
8. Hyväksy ehdot
9. Tallenna hakemus

HUOM! Lakkoavustus haetaan ammattiliitolta, ei työttömyyskassasta. Jos tarkoituksesi on hakea lakkoavustusta, älä täytä ansiopäivärahahakemusta.