Nuoriso-ohjaajana psykiatrisessa sairaalassa

Jani Loponen

Vuosi sitten astuin maailmaan, josta minulla ei ollut aiemmin minkäänlaista kokemusta. Olen työskennellyt yhtäjaksoisesti nuorisotyössä liki 20 vuotta, ja siihenkin aikaan on mahtunut monenlaista haastetta ja monenlaista nuorta. Aloittaessani työt Pirkanmaan sairaanhoitopiirissa Erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten hoito- ja tutkimusyksikössä (EVA) olin kuitenkin täysin uuden äärellä. Ammatillisesti aikaisemmin opittu siirtyi syrjään, ja jouduin opettelemaan itselleni täysin uuden ammatti-identiteetin.

Työskentelen suljetussa ympäristössä Nokian Pitkäniemessä, jossa joka ikiseen oveen tarvitaan avain ja jonne kuljetaan metallinpaljastimien läpi töihin tultaessa. Asiakkainani on enimmillään 12 vaikea-asteisista psyykkisistä ongelmista ja/tai käytös- ja persoonallisuushäiriöstä kärsivää alle 18-vuotiasta nuorta ympäri Suomea. Ongelmat heillä ovat aivan eri maailmasta kuin mihin olin tottunut kunnallisessa nuorisotyössä, vaikka sieltäkin omaan vankan kokemuksen erityisnuorista.

Työtäni psykiatrisessa sairaalassa voi kuvata hyvin monipuoliseksi. Perustyöni on tarjota nuorille voinnin ja kykyjen mukaan vapaa-ajan palveluita niin sairaalaympäristössä kuin sen ulkopuolellakin. Työlle leimallista on se, että ennen kuin ensimmäistäkään toimintaa voidaan toteuttaa, on hoitotyön kanssa mietittävä tarkkaan toiminnan riskitekijät. Näitä riskitekijöitä voivat olla mm. mahdollisen karkaamisen riski, väkivaltainen käyttäytyminen tai itsetuhoinen käytös. Mikäli nämä tekijät saadaan minimoitua, voidaan palveluita asiakkaiden kohdalla toteuttaa. Varman päälle toki näissäkin tilanteissa otetaan, joten hoitotyö on mukana henkilöresurssilla toiminnoissa.

Työtä vahvasti leimaa myös jatkuva väkivallan uhka työpaikalla asiakkaiden taholta. Monen nuoren taustat ovat sen verran graavit, että heille väkivallasta ja sen käyttämisestä on tullut osa normaalia arkea. Viikoittain työpaikalla on tilanteita, joissa hoitohenkilöstö joutuu väkivaltaisen käytöksen uhriksi. Tästä syystä joudutaan usein tilanteisiin, joissa on pakko puuttua mielenterveyslain suomiin itsemääräämisoikeuksien rajoittamisiin. Pahimmillaan työpäivät voivat vierähtää vain näiden tilanteiden vallitessa. EVA-yksikköä voi hyvin kuvata paikkana, jonne tullaan siinä vaiheessa, kun kaikki mahdolliset avohuollon tukitoimenpiteet on kokeiltu ja havaittu ne riittämättömiksi. Lyhyimmillään nuori viettää yksikössä kahden kuukauden mittaisen tutkimusajan, jonka jälkeen mietitään jatkohoitosuunnitelma.

Nuoriso-ohjaajan rooli tässä ympäristössä muistuttaa paljon toimintaterapeutin työtä. Nuorten toimintakykyä arvioidaan jatkuvasti, ja näistä arvioista laaditaan oma näkemys hoitotyöryhmälle käytettäväksi. Työ EVA-yksikössä vaatii työntekijältä ennen kaikkea suurta henkistä valmiutta toimia ennalta arvaamattomassa ja paikoin myös vaarallisessa ympäristössä. Työn kuormittavuus on huomattavasti isompaa, mihin olen aikaisemmin tottunut, mutta tähän työnantaja tarjoaa hyvät työnohjaus- ja työhyvinvointijärjestelmät. Kaikesta huolimatta työn luonne on sellainen, joka tarjoaa itselleni loistavan maaperän ammatilliselle kehittymiselle. Yhtään samanlaista työpäivää minulla ei ole vielä ollut eikä varmasti tule myös olemaankaan, ja siinä on yksi tämän työn hyvistä puolista.

Jani Loponen, nuoriso-ohjaaja