Työterveyslaitoksen neuvottelutulos on hyväksytty

13.6.2022

​Työterveyslaitoksen neuvottelutulos on hyväksytty sopimusosapuolten hallinnoissa. Uusi työehtosopimus on voimassa kaksi vuotta ajalla 1.4.2022–31.3.2024. Vuoden 2023 palkantarkistuksista neuvotellaan 15.2.2023 mennessä. Mikäli neuvotteluissa ei saavuteta yhteisymmärrystä, työehtosopimus on irtisanottavissa päättymään 31.3.2023.

Tänä vuonna palkat nousevat yhteensä 1,9 %:a. Yleiskorotuksena jaetaan 1,3 %:a 1.6.2022 lukien. Paikallisen erän suuruus on 0,6 %:a, jonka tarkemmasta kohdentamisesta neuvotellaan paikallisesti. Mikäli neuvotteluissa ei saavuteta yksimielisyyttä, paikallisesta erästä 0,2 %:a jaetaan yleiskorotuksena ja 0,4 %:a työnantajan päättämällä tavalla. Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioita korotetaan 1,9 %:a.

Työterveyslaitoksen uudessa työehtosopimuksessa on huomioitu 1.8.2022 voimaan tuleva perhevapaauudistus. Työntekijän palkallisen raskausrahakauden pituus on 40 päivää. Lisäksi jatkossa kummallekin vanhemmalle maksetaan palkallista vanhempainvapaata 32 päivää. Toisen vanhemman palkallisen vanhempainvapaan pituus siis piteni huomattavasti ollen aiemmin kuusi päivää.

Työterveyslaitoksella siirrytään viisipäiväiseen vuosilomalaskentaan viimeistään 1.4.2024. Muutos ei vähennä kenenkään vuosilomapäiviä.

Työterveyslaitoksen sisäinen palkkaustyöryhmä jatkaa myös työtään.

Henkilöstöä neuvotteluissa edustivat Ammattiliitto Jyty, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry. Työnantajaa neuvotteluissa edustivat Työterveyslaitos ja työnantajajärjestö Hyvinvointiala HALI.

Jytyn neuvottelijana toimi työmarkkinalakimies Milja Pertola ja Työterveyslaitoksen jytyläinen pääluottamusmies Päivi Roland.

Lisätietoja Jytyssä: työmarkkinalakimies Milja Pertola