PHT:n hyvinvointikurssit talvilomaviikoille haettavissa aikuisille ja perheille

1.10.2021

​Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry on terveyden edistämisen järjestö, joka tuottaa edullisia ja vaikuttavia hyvinvointikursseja työikäisille ja lapsiperheille. Haku hyvinvointikursseille on käynnissä jatkuvasti ympäri vuoden. Tänään 1.10. on avautunut haku myös talvilomaviikkojen hyvinvointikursseille.

PHT:n hyvinvointikurssit ovat tavoitteellista terveyden edistämisen kurssitoimintaa. PHT:n taloudellisesti tuetut kurssit on tarkoitettu työikäisille ja lapsiperheille, jotka kaipaavat tukea oman hyvinvoinnin parantamiseen ja terveellisten elintapojen omaksumiseen, ja joiden taloudellinen tilanne hankaloittaa hyvinvoinnin ylläpitämistä.

Aikuisten hyvinvointikurssit

Aikuisten hyvinvointikursseilla löydät motivaation ja toimivat keinot omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi huolehtimiseen. Kursseilla tarkastellaan omia tottumuksia ja tapoja liikunnan, syömisen ja elämänhallinnan suhteen tutkitusti toimivan ohjausmenetelmän avulla. Kurssilla saat ammattilaisten ohjausta terveyshaasteisiin, samanhenkisen ryhmän tuen, mahdollisuuden uusien liikuntalajien kokeiluun sekä aikaa levolle ja arjesta irtautumiselle.

Kursseille voivat hakea kaikki työikäiset työelämästatukseen katsomatta. Kurssiin kuuluu kolme lähijaksoa (3 + 2 + 2 vrk), jotka järjestetään noin kolmen kuukauden välein. Osallistujat maksavat vain omavastuun 105 € + 70 € + 70 € sisältäen ohjauksen, täysihoidon ja majoituksen 1 h huoneessa. Omavastuu työttömille ja lomautetuille puoleen hintaan.

Perheiden hyvinvointikurssit

Perheiden hyvinvointikurssit tuovat iloa ja hyvinvointia lapsiperheiden arkeen. Kurssilla pohditaan perheen vahvuuksia ja arjen tapoja tutkitusti toimivan ohjausmenetelmän avulla. Kurssilla saatte tilaisuuden hengähtää yhdessä kuormittavasta arjesta, löytää toimivia keinoja perhearjen hyvinvointiin sekä saada ammattilaisten tukea liikkumiseen, syömiseen ja ruutuajan hallintaan. Ohjelmassa on runsaasti liikunnallisia elämyksiä ja lajikokeiluja.

Kursseille voivat hakea perheet, joissa on leikki- ja/ tai kouluikäisiä lapsia. Kurssin kesto on neljä yötä ja viisi päivää. Edullinen omavastuuhinta sisältää ohjauksen, monipuolisen ohjelman sekä perhemajoituksen täysihoidolla. Aikuiset 100 € (työtön/lomautettu aikuinen 50 €), lapset 6-16 v. 60 €, alle 6-vuotiaat lapset 0 € .

Kursseille haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake osoitteessa www.pht.fi. Osallistujavalinnat tehdään terveydellisin, taloudellisin ja sosiaalisin perustein. Toimintaa tuetaan Veikkausvaroista.

Lue lisää: www.pht.fi