Kunta-alan sopimukset syntyneet

9.6.2022

​Kunta-alan tällä viikolla syntyneestä sopimusratkaisusta on riittänyt paljon puhetta, ja myös sen ulottuvuudesta on uutisoitu osin harhaanjohtavastikin. Siksi onkin nyt tarpeen tässä hieman avata tilannetta.

Nyt saavutettu ratkaisu koskee kaikkia kunta-alan virka- ja työehtosopimuksia. Voimaan saatettiin näin ollen kunnan yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES, sosiaali- ja terveyssektoria koskeva SOTE-sopimus, teknisten työntekijöiden TS, opettajien OVTES, lääkäreiden LS ja tuntipalkkaisia koskeva TTES.

Ensimmäinen palkankorotus maksetaan 1.6.2022 lukien, eli se tulee maksuun heti ja maksetaan taannehtivasti. Kyseessä on yleiskorotus, joka korottaa jokaisen kuntatyöntekijän palkkaa 2 %, kuitenkin vähintään 46 euroa. Pienet palkat kasvavat siis suhteessa suurempia palkkoja enemmän, mikä oli meille tärkeä tavoite. Esimerkiksi 1900 euron kuukausipalkassa 46 euron korotus nostaa palkkaa 2,4 %.

Tänä vuonna jaossa on vielä 1.10.2022 keskitetty eli sopijaosapuolten sopimalla tavalla jaettava erä, joka on suuruudeltaan 0,5 %. Tämä erä maksetaan yleiskorotuksena, jos emme löydä yhteisymmärrystä sen jakotavasta. Lisäksi ratkaisu sisältää vähintään 1,9 % sopimuskorotuksen vuonna 2023, vähintään 1,9 % sopimuskorotuksen vuonna 2024 sekä viisivuotisen palkkaohjelman, jolla voimme korjata kunta-alan palkkausepäkohtia. Palkkaohjelma nostaa palkkoja yhteensä 5,1 % normaalien sopimuskorotusten lisäksi.

Se, että ensimmäiset korotukset saatiin maksuun heti, on inflaation kiihtyessä erittäin hyvä asia. Jos sopiminen olisi siirtynyt syksyyn tai jopa ensi vuoteen, kuten Tehyn ja Superin muodostama SOTE ry on väläytellyt, olisi se tarkoittanut sitä, että kukaan ei saa palkankorotuksia ja työehtojen kehittämistyö on pysähdyksissä. Se ei olisi ollut kenenkään etu.  

Sopijaosapuolina sopimuksissa ovat JAU, JUKO ja KT. SOTE ry jäi siis omasta tahdostaan ulkopuolelle. Työnantaja maksaa kuitenkin tasapuolisen kohtelun velvoitteen nojalla samasta työstä samaa tehtäväkohtaista palkkaa. Jytyn, JHL:n ja JUKO:n toimesta sovittiinkin nyt siis palkankorotukset kaikille kunta-alan työntekijöille, myös SOTE ry:n jäsenille ja järjestäytymättömille.

Vaikka palkankorotukset hyödyttävät koko kunta-alaa, SOTE ry on edelleen sopimuksettomassa tilassa ja voi jatkaa mm. joukkoirtisanoutumisen valmistelua omien vaatimustensa tueksi.

Meillä muilla työrauha palaa. Palkat kehittyvät sopimuskorotusten ja palkkaohjelman myötä. Työehtojen kehittämistyö lähtee työryhmien muodossa käyntiin heti, ja mm. neuvottelut sopimusratkaisun sisältämästä uudesta hyvinvointialueiden yleisestä työ- ja virkaehtosopimuksesta käynnistyvät.

Kulunut kevät on ollut raskas, mutta hienosti toiminut yhteistyö JHL:n ja JUKO:n kanssa sekä jytyläisten erittäin vahva tuki meille neuvottelijoille on tuonut paljon energiaa ja hyvää mieltä. Siitä mitä suurimmat kiitokset kaikille!

Jonna Voima
Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja

Lue lisää sopimusratkaisusta: