Kirkon virka- ja työehtosopimusneuvottelut jatkuivat 16. helmikuuta

16.2.2022

​Kirkon sopimusneuvotteluissa keskiviikkona 16.2. keskityttiin työnantajapuolen tuottamaan esitykseen työehtodirektiivin toteuttamiseksi. Esitys pohjautui hyvin pitkälti kunnallista viranhaltijaa koskevan hallituksen esityksen pykäliin. Järjestöpuoli esitti omat kommenttinsa ja asian käsittelyä jatketaan seuraavilla neuvottelukerroilla.

Toisena keskeisenä aiheena oli palkka-asiat, joista käytiin vilkasta keskustelua. Kokouksessa käytiin läpi myös kirkon sektorin palkkojen jälkeenjääneisyyttä suhteessa muiden sektoreiden palkkatilastoihin.

Nykyinen kirkon sopimus päättyy helmikuun lopussa 28.2. Sopimuskauden lopun häämöttäessä neuvottelutahtia kiristetään ja kirkon pääryhmä kokoontuukin tulevalla viikolla päivittäin. Osa neuvotteluista toteutetaan kasvokkain ja osa hoidetaan etäyhteyksillä.

Neuvottelut jatkuvat maanantaina 21. helmikuuta.

Lisätietoja: Anne Sarvi, työmarkkinalakimies, anne.sarvi@jytyliitto.fi