AVAINTES-työpaikat sopimuksettomaan tilaan – neuvotteluita jatketaan

1.4.2020

AVAINTES:n sopijaosapuolet kokoontuivat keskiviikkona 1.4. ensimmäistä kertaa kokonaan etäyhteyksien välityksellä. Keskustelussa oli kuntaneuvotteluiden tilanteen lisäksi mm. muodostuneen yleisen linjan, esim. tuoreen valtion sopimusratkaisun vaikutukset AVAINTES-pöytään. Neuvottelussa käytiin lisäksi läpi AVAINTES:n vuosilomalukua sekä SEURETES:n sisältöjä ja kehittämistarpeita.

Seuraava tapaaminen on sovittu perjantaiksi 3.4. Jytyn tahtotila on pyrkiä etenemään AVAINTES-neuvotteluissa, vaikka kuntapuolen ratkaisu viivästyisikin.

AVAINTES:n sopimuskausi päättyi tiistaina 31.3. Tämä tarkoittaa, että AVAINTES-työpaikoilla on siirrytty sopimuksettomaan tilaan. Työn tekeminen jatkuu kuitenkin työehtosopimuksen jälkivaikutuksen nojalla entisin ehdoin eli AVAINTES:n soveltamista jatketaan, kuten tähänkin asti.

Lisätietoja Jytyssä: johtava työmarkkinalakimies Jonna Voima.