Sijoitettujen lasten perusoikeudet vahvistuvat - jälkihuollon ikärajaksi 25 vuotta

11.4.2019

Lastensuojelulain muutokset vahvistavat kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten oikeutta hyvään kohteluun, huolenpitoon ja valvontaan. Samalla jälkihuollon ikäraja nousee 25 ikävuoteen. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2020.

Lakimuutoksilla tarkennetaan rajoitusten käytön yleisiä edellytyksiä. Rajoitusten on aina perustuttava lainsäädäntöön ja oltava viimesijainen ja välttämätön keino.

Ennakoivien keinojen avulla ehkäistään haastavia tilanteita ja rajoitustoimenpiteiden tarvetta. Sijaishuoltopaikan on tehtävä suunnitelma lasten hyvästä kohtelusta. Lisäksi palvelun tarjoajan on varmistettava henkilöstön riittävä määrä, osaaminen ja perehdytys. Näin voidaan ehkäistä rajoitusten käyttöä sekä varmistaa, että rajoitustoimenpiteiden toteuttamistavat ja käytännöt eivät vaaranna turvallisuutta tai alenna lapsen ihmisarvoa. Jos rajoituksia käytetään, asia on arvioitava ja käytävä läpi lapsen kanssa.

Lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen asiakassuunnitelmaan kirjataan, miten lapsen terveydenhoito ja opetus järjestetään sijaishuollon aikana. Asiakassuunnitelma, kasvatus- ja hoitosuunnitelma sekä lapsen palvelujen tarve ja kokonaistilanne on tarkastettava, jos lapseen on kohdistettu useita, peräkkäisiä tai pitkäaikaisia rajoituksia. Lapselle ja huoltajille on myös kerrottava ymmärrettävästi oikeusturvakeinoista.

Laitoksen johtaja tai laitoksen hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluva henkilö voi ottaa laitoshoidossa olevalta lapselta tupakka- ja nikotiinituotteet haltuun. Eristämisen enimmäisaika lyhenee 12 tuntiin nykyisestä 24 tunnista ja eristämistä koskevia kirjausvaatimuksia tarkennetaan.

Jos lapsi poistuu luvattomasti laitoksesta tai ei palaa laitokseen ennalta sovitusti luvallisen poistumisen jälkeen, laitoksen on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin lapsen etsimiseksi ja palauttamiseksi. Lisäksi laitoksen pitää ilmoittaa luvattomasta poissaolosta lapsen sijaishuollosta vastuussa olevalle viranomaiselle. Lapsen kuljettamisen saa toteuttaa vain laitoksen hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluva työntekijä, sosiaalityöntekijä tai muu toimivaltainen viranomainen. Laissa säädetään autolla tapahtuvan kuljetuksen aikana käytettävissä olevista keinoista, joilla voidaan turvata kuljetuksen turvallisuus.

Oikeus jälkihuoltoon nousee 25 ikävuoteen vuoden 2020 alusta.

Aluehallintovirastojen on valvontakäynneillä varattava lapselle tilaisuus luottamukselliseen keskusteluun aluehallintoviraston edustajan kanssa. Tätä tehtävää varten aluehallintovirastot ovat saaneet vuoden 2019 alusta alkaen 6 henkilötyövuoden lisäyksen.