Rokotuksia voidaan kohdentaa väliaikaisesti alueellisesti

16.4.2021

Rokotteita voidaan asetuksen mukaan väliaikaisesti kohdentaa alueellisesti. Tämä ei ole aiemman asetuksen mukaan ollut mahdollista. Alueellista kohdentamista koskeva muutos on väliaikainen, ja se on voimassa 31.5.2021 asti.

Rokotteita voidaan jatkossa kohdentaa yhdenmukaisin ja avoimesti määritellyin epidemiologisin perustein. Asetukseen kirjatuissa kohdentamisen periaatteissa on otettu huomioon rokotteiden saatavuus Suomeen ja logistiset haasteet. Asetus takaa sen, että jokainen alue saa rokotteita.

Jatkossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) olisi jaettava Suomeen saapuvat Modernan rokotteen toimituserät ja kolmasosa AstraZenecan rokotteen toimituseristä niille sairaanhoitopiireille, joissa todennettuja tartuntoja on ollut vähintään 100/100 000 asukasta kohti rokotteiden toimituserän jakamista edeltäneiden 14 päivän aikana. Rokotteita jaetaan näiden sairaanhoitopiirien kesken siten, että rokotemäärissä otetaan huomioon alueen väestömäärän lisäksi yhtä suurella painotuksella rokotteiden jakamista edeltäneiden 14 päivän aikana alueella todennettujen tartuntojen ja erikoissairaanhoitoon joutuneiden määrät.

Lisäksi alueellinen kohdentaminen edellyttää, että riskiryhmillä ja yli 70-vuotiailla henkilöillä on ollut mahdollisuus saada ensimmäinen rokoteannos. Kohdentaminen ei saa estää tai viivästyttää henkilöä saamasta rokotussuojan muodostumiseen tarvittavaa tehosterokotetta. 

Asetusluonnos oli lausunnoilla 1.-13.4.2021. Lausuntoja saatiin yhteensä 51 kappaletta. 

Lue lisää: