Jytyn kirjastokiertue (19.3.-30.9.2019)

19.3.-30.9.2019
Valtakunnallinen tapahtuma

​Jyty kiertää kirjastoissa työpaikkakäynneillä kevään 2019 aikana. Kirjastokiertue liittyy Jytyn järjestämään nuorten lukukampanjaan, johon myönnettiin tukea yhteensä 110 000 euroa. Jyty valitsi lukukampanjaan 22 kirjastoa, joista kukin saa 5000 euroa nuoren työllistämiseen. Työttömät nuoret (18-29-vuotiaat) palkataan töihin yleisiin kirjastoihin edistämään lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukemista.

Kirjastokiertueella tavataan Jyty-kahvien merkeissä lukukampanjaan työllistettyjä nuoria, jotka ovat aloittaneet tai juuri aloittavat työnsä kirjastossa. Paikalla ovat lukukampanjaan osallistuvan nuoren lisäksi mm. kirjastonjohtaja ja kirjastotyöntekijöitä, Jytyn aluetoimiston työntekijä, Jytyn luottamushenkilöitä ja jäseniä. Paikalle kutsutaan myös paikallisten sanomalehtien toimittajia.

Lukukampanja alkaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19.3.2019, jolloin kirjastojen toivotaan aloittavan myös nuorten työllistämisen. Samana päivänä Suomen kirjastoseura organisoi uuden tapahtumapäivän – Kirjaston päivän, joka kertoo kirjaston työstä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja lukutaidon edistämiseksi. Nuorten työllistäminen lukukampanjaan tulee toteuttaa 30.9.2019 mennessä.

Työpaikkakäynneillä keskustellaan yleisesti kirjastoalan edunvalvonnallisista ja yhteiskunnallisista asioista. Kirjastoala on ammattiliitto Jytyn keskeisimmistä ammattialoista.

Kirjastokiertueen ohjelma (tietoja päivitetään):

  • Myrskylän kirjasto, 21.3. klo 14-15. (Virastotie 4, 07600 Myrskylä)

  • Tornion kaupunginkirjasto, 25.3. klo 13-14. Aineen taidemuseon kahvila Cafe Aine (Torikatu 2, 95400 Tornio)

  • Alajärven kaupunginkirjasto 28.3. klo 12-17. (Kirkkotie 7, 62900 Alajärvi)

  • Vimpelin kunnankirjasto 1.4. klo 12-17. (Patruunantie 15, 62800 Vimpeli)

  • Kristiinankaupungin kirjasto 8.4. klo 12 alkaen (Kauppatori 1, 64100 Kristiinankaupunki)

  • Joensuun seutukirjasto/pääkirjasto 23.4. klo 9. (Koskikatu 25, 80100 Joensuu)

  • Tohmajärven kunnankirjasto 24.4. klo. 13. (Asemantie 35a, 82600 Tohmajärvi)

  • Lappeenrannan kaupunginkirjasto 14.5.

  • Heinäveden kunnankirjasto 15.5. klo 13. (Virastokuja 4, 79700 Heinävesi)


Tuki myönnettiin seuraaville yleisille kirjastoille:

  • Alajärven kaupunginkirjasto ja Vimpelin kunnankirjasto
  • Espoon kaupunginkirjasto
  • Euran kirjasto- ja tietopalvelut/Euran pääkirjasto
  • Heinäveden kunnankirjasto
  • Joensuun seutukirjasto/pääkirjasto
  • Jyväskylän kaupunginkirjasto
  • Kalajoen kaupunginkirjasto
  • Keskustakirjasto Oodi
  • Kourujärven kirjasto/Rauman kaupunginkirjasto
  • Lappeenrannan kaupunginkirjasto
  • Liedon kunnankirjasto
  • Mikkelin seutukirjasto
  • Myrskylän/Pukkilan kirjastot
  • Nivalan kaupunginkirjasto
  • Nurmijärven kunnankirjasto
  • Oulun kaupunginkirjasto
  • Ranuan kunnankirjasto
  • Stadsbibliotek i Kristinestad
  • Tohmajärven kunnankirjasto
  • Tornion kaupunginkirjasto
  • Turun kaupunginkirjasto
  • Vaasan kaupunginkirjasto

Lue lisää Jytyn lukukampanjan tiedotteista:


Lisätietoja kirjastokiertueen alueellisista työpaikkakäynneistä:

Lisätietoja lukukampanjasta:

  • Jytyn järjestöjohtaja Ari Sauros, puh. 0400 343 424, ari.sauros@jytyliitto.fi (vuosilomalla 5.- 20.3.2019)
  • Jytyn suunnittelija Pekka Laukkanen, puh. 040 575 9565, pekka.laukkanen@jytyliitto.fi