Jyty on näköisesi ​ja kuuloisesi ammattiliitto​

Hyvä liitto vahvistaa nuorta ammattilaista

Työllistyminen ja työuran alku askarruttavat usein nuoria aikuisia. Mietitään, mikä minusta tulee isona. Työssä ja työstä oppiminen kuuluvat arkeen. Toisaalta työn ja elämän yhteensovittaminen ja tasapainottaminen vaativat kärsivällisyyttä. 

Ammattiliitto Jyty ja sen jäsenyhdistykset järjestävät nuorille aikuisille ja opiskelijoille suunnattua alue- ja paikallistoimintaa, johon on helppo osallistua oman elämäntilanteen ja asuinpaikkakunnan mukaan. 

Haluamme myös tukea nuoria aikuisia ja opiskelijoita heidän ammattiyhdistysharrastuksessaan. Jytyssä ja jäsenyhdistyksissä annetaan mahdollisuuksia oppia, onnistua ja osallistua. 

Monipuolisia osallistumismahdollisuuksia ja monia merkityksiä 

Moni on ammattiliiton jäsen tavan tai ansiosidonnaisen työttömyysturvan vuoksi. Se on tärkeä päätös. Jäsenyys on yhteiskunnallista vaikuttamista. Jäsenten ansiosta työehdoista sovitaan yhdessä tulevaisuudessakin. Jyty tarjoaa myös monipuolisia osallistumismahdollisuuksia iästä tai esimerkiksi ammattiliittokokemuksesta riippumatta. Mitä ammatillinen järjestäytyminen ja Jytyn jäsenyys merkitsevät sinulle? 

Jyty tarjoaa järjestöharrastuksen

Jytyssä jokainen saa sanoa mielipiteensä ja osallistua päätöksentekoon yhdenvertaisena

Jytyn toiminta sopii opiskelun jälkeiseksi alumnitoiminnaksi 

Jytyssä syntyy ammatillista yhteisöllisyyttä

Jyty tuo iloa arkeen ja inspiraatiota opintoihin

Jytyn jäsenyys on työelämävaikuttamista 

Toimintaesimerkkejä 

Jytyn keskustoimisto järjestää kaikkien yhdistystensä nuorille aikuisille ja opiskelijoille omia valtakunnallisia koulutuksia​, joissa perehdytään työelämävaikuttamiseen, ammattiyhdistystoimintaan tai esimerkiksi henkilöstön edustamiseen. Koulutukset on suunniteltu myös työelämän peruskursseiksi. Löydät koulutuskutsut sekä koulutuskalenterista että Jytyn facebook-sivulta. 

Oma yhdistys järjestää paikallistoimintaa. 

Oman alueesi nuorten aikuisten tapahtuma järjestetään kerran tai kahdesti vuodessa. Liiton valtakunnallisia tapahtumia järjestetään muutaman kerran vuodessa. 

Alueellisista ja valtakunnallisista tapahtumista tiedotetaan jäseniä muun muassa uutiskirjein, tapahtumakuvat ja -kutsut löytyvät myös liiton facebook-sivulta facebook.com/jytyliitto. Paikalliset ja alueelliset tapahtumat ovat usein täysin maksuttomia, mutta toisinaan voi olla pieni omavastuu. 

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n Plusmiinus 30 -koulutusviikonloput kuuluvat myös Jytyn nuorille aikuisille ja opiskelijoille. ​