STTK antaa hallitukselle kouluarvosanaksi ehdot

11.6.2018

STTK:n hallitus keskusteli kesäkuun kokouksessa maan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välisestä yhteistyöstä.
- Kesän alkaessa jaetaan monenlaisia todistuksia ja arvosanoja. STTK:n hallitus antaa maan hallitukselle työmarkkinaosaamisesta ehdot. Kolme vuotta istunut hallitus ei ole kehittynyt osaajaksi työmarkkina-asioissa. Sen sijaan useimmissa asioissa se on ollut kovakorvainen, käskyttävä ja joustamaton, puheenjohtaja Antti Palola sanoo.

Palola muistuttaa, että kolmeen vuoteen on mahtunut monia ongelmia.
- Jyrkimmän vastakkainasettelun aiheuttivat uuden hallituksen ideoimat pakkolait, eli tavoite heikentää työehtoja ja rajoittaa työmarkkinajärjestöjen sopimusoikeutta. Toinen iso riitely liittyi aktiivimalliin, jolla heikennetään työttömien toimeentuloa ilman, että heille tosiasiassa tarjotaan mahdollisuutta työhön tai sitä vastaavaan aktiivisuuteen. Parhaillaan hallitus kaavailee irtisanomisperusteiden heikentämistä alle 20 työntekijän yrityksissä. Hallitus on myös törmäyskurssilla nuorten kanssa valmistellessaan työsopimuslain muutosta, joka mahdollistaisi alle 30-vuotiaan kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman perusteltua syytä. Kun jo aiemmin koeaikaa on pidennetty puoleen vuoteen, on mahdoton nähdä perusteita määräaikaisten sopimusten lisäämiselle.

STTK:n hallitus arvioi, että muiltakaan osin maan hallituksen toiminta ei ole ollut linjakasta.
- Keskustelussa huomiota kiinnitettiin myös esimerkiksi kehnoon lakien valmisteluun ja loputtomalta vaikuttavaan sote-sekoiluun. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen oli määrä olla suurin yksittäinen rakenteellinen uudistus tämän hallituskauden aikana. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että sote-uudistus on kaaoksessa ja sen toteutuminen täysin epävarmaa. Myös välttämätön perhevapaauudistus kaatui, Palola sanoo.

STTK korostaa, että on hienoa, kun talous on vihdoin kääntynyt kasvuun, työttömyys hellittää ja yritykset menestyvät – joskin se on etupäässä elpyneen maailmantalouden eikä ainoastaan hallituksen toimenpiteiden ansiota. STTK ei kiistä rakenteellisten uudistusten tarvetta nyt eikä jatkossa eikä myöskään uudistamisen tarpeita työmarkkinoilla.
- Mutta mikään uudistus ei etene toivotulla tavalla eikä siitä tule hyvä, jos edetään nykyisen hallituksen luomalla vastakkainasettelun tiellä. Suomalaiset ovat fiksu kansa ja hyväksyvät uudistukset, kun niille on riittävät perustelut, kansalaisia kuullaan ja muutoksille varataan riittävä aika. Tämän opin kertausta suosittelemme nykyiselle ja tulevillekin hallituksille.