Kunnon työn päivänä muistutetaan työntekijöiden oikeuksista

Kunnon työn päivää vietetään maailmanlaajuisesti jälleen 7. lokakuuta. Suomessa mukaan on ilmoittautunut jo noin 2500 ihmistä. Ympäri maata järjestetään silloin kymmeniä tapahtumia, joissa kunnon työn teemaan tartutaan eri näkökulmista. Yksittäisiä ihmisiä kannustetaan mukaan tuomaan positiivista henkeä työpaikoille kiittämällä julkisesti työkavereita.

– Päivän ideana on muistuttaa, että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen työhön. Haluamme kiinnittää huomiota työoloihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, erityisesti kehittyvissä maissa, korostaa koordinaattori Katri Blomster SASKista.

Kunnon työllä viitataan perinteisesti työehtoihin ja työelämän oikeuksiin. Suomessakin on tänä syksynä havahduttu huomaamaan, että nämä oikeudet eivät suinkaan ole muuttumattomia, vaan niitä voidaan heikentää – ja parantaa – paitsi työehtosopimuksin myös lainsäädännöllä. Kunnon työ voi tarkoittaa myös esimerkiksi työhyvinvointia, työilmapiiriä, työturvallisuutta ja hyviä työkavereita. 

– Jokainen voi viettää teemapäivää omista lähtökohdistaan ja määritellä, mitä kunnon työ merkitsee itselle ja omassa työyhteisössä, Blomster toteaa.

Teemapäivässä voi olla mukana joko henkilökohtaisesti tai kokonaisena työyhteisönä. Ideana on kiittää työkaveria tai järjestää tempaus kunnon työn puolesta, yksinkertaisimmillaan vaikka reilu kahvitauko (www.reilukauppa.fi/reilukahvitauko).

Mukaan teemapäivää viettämään ovat tänä vuonna ilmoittautuneet muun muassa SOK, Väestöliitto, Kokkolan kaupunki, Fingrid Koulutuskeskus Salpaus sekä moni ammattiliitto. Mukana siis on niin yrityksiä, julkisyhteisöjä kuin järjestöjäkin. Päivän slogan kuuluu: Juhli. Kiitä. Toimi.

Teemapäivän viettoa koordinoivat Suomessa Akava, SAK ja STTK sekä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK. Sen taustalla on ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC.

www.kunnontyo.fi

Lisätiedot: Katri Blomster (SASK) puh.  040 358 1543, Miika Sahamies (Akava) puh. 050 530 5366, Taina Vallander (STTK), puh. 040 1841 464, Tatu Tuomela (SAK) puh. 040 534 0577

Kunnon työn teemaviikon tapahtumia


Lauantai 3. lokakuuta

Avauspotku Kunnon työn päivään
Wanha Satama, Pikku Satamakatu 35, Helsinki, klo 1018
Tapahtuma avaa kansainvälisen Kunnon työn päivän ympärille rakentuvan teemaviikon. Pääteema on kansainvälisen urheilubisneksen vastuullisuus erityisesti jalkapallon arvokisoissa. Lisäksi nostetaan esille työntekijöiden perusoikeudet ympäri maailman.
Tapahtuman juontaa Ali Jahangiri ja siellä esiintyvät muun muassa valmentaja Keith Armstrong, jalkapallolegenda Atik Ismail, tulevan MM-kisaisännän Qatarin työoloihin perehtynyt asiantuntija Rajeev Sharma sekä kansainvälisen työjärjestön ILOn huippuasiantuntija Kari Tapiola. Järjestäjä: SASK. Vapaa pääsy. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: http://www.sask.fi/kaikki/120-uutiset/tapahtumat/kunnon-tyon-paiva/803-ilmoittaudu-kunnon-tyon-paivan-avauspotkuun-paikkoja-rajoitetusti

Keskiviikko 7. lokakuuta

Keskustelutilaisuus: Työ muuttuu – kenen tahdosta?
Helsingin yliopisto, Porthania, Tiedekulma, Yliopistonkatu 3, klo 10–11
Onko yhteiskuntavastuu sanahelinää vai ovatko yritykset valmiita parantamaan työntekijöiden oloja?
Jukka Kurttila
, Finlaysonin toimitusjohtaja
Jussi Pakkasvirta
, Helsingin yliopiston professori
Heidi Korva
, viestintäyrittäjä ja Vaatevallankumous-kampanjan vetäjä ylläpitää keskustelua
Järjestäjät: Akava, STTK, SAK ja SASK. Vapaa pääsy.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen: http://www.sask.fi/tapahtumat/807-kunnon-tyon-paivan-keskustelutilaisuus-tyo-muuttuu-kenen-tahdosta

Kunnon työn päivän yleisötapahtuma 
Helsingin Narinkkatorilla kello 11–14
Tapahtuman organisoi monien suomalaisten ammattiliittojen tukema Operaatio Vakiduuni -kansanliike, jonka tavoitteena on päästä eroon nollatuntisopimuksista. Ne ovat liikkeen mukaan pätkätyön yksi ilmenemismuoto, jossa työntekijän perusoikeudet eivät toteudu. Tapahtumassa tuodaan esiin myös Kunnon työn päivän kansainvälistä ulottuvuutta.
Järjestäjä: Teollisuuden Palkansaajat. Vapaa pääsy.

Perjantai 9. lokakuuta

Decent Work Club Tampere
Tampereen Telakka, Tullikamarin aukio 3, alkaen kello 20
Esiintyjät: Improvisaatioteatteri Helmikana, Voimaryhmä-yhtye
Järjestäjä: SASKin vapaaehtoiset. Vapaa pääsy.
Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/1615645575364583/