Jytyn liittohallitus: Aktiivimalli on peruttava

24.1.2018

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn liittohallitus linjasi keskiviikkona pitämässään kokouksessa, ettei Jyty osallistu liittona lähinnä SAK:n liittojen järjestämään aktiivimallia vastustavaan mielenilmaukseen perjantaina 2.2. Liittohallitus korostaa, että jäsenillä on kuitenkin oikeus osallistua mielenilmaukseen omalla ajallaan.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n hallitus, jonka jäsenliitto Jyty on, päätti jo viime viikolla, ettei STTK osallistu poliittiseen mielenilmaukseen, koska julkisen sektorin sopimusneuvottelut ovat mahdollisesti tuolloin vielä kesken ja mielenilmauksella ei haluta sekoittaa kahta asiaa keskenään. STTK:n linjauksen mukaan mahdollisista järjestöllisistä toimista jokainen liitto päättää itsenäisesti.

Jytyn liittohallitus korostaa, ettei se hyväksy aktiivimallia nykyisellään ja vaatii sen korjaamista. Aktiivimallista noussut kohu on selkeä osoitus huonosta lainvalmistelusta ja kansalaisten epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta.

Samalla maan hallitus on toiminut Jytyn liittohallituksen mukaan vastoin omia lupauksiaan, sillä kilpailukykysopimusta solmittaessa hallitus lupasi, ettei työttömyysturvaan tule leikkauksia. Nyt näin on kuitenkin käynyt.

Nykyisessä muodossaan aktiivimalli merkitsee työttömälle työttömyysturvan selvää leikkausta ja turhaa lisääntynyttä byrokratiaa. Aktiivimalli on kaikessa monimutkaisuudessaan epäoikeudenmukainen etenkin työelämän heikoimpiosaisia kohtaan, Jytyn liittohallitus huomauttaa.

Jytyn liittohallituksen mukaan on käsittämätöntä, että työttömän työttömyysturvaa leikataan ilman, että työttömällä on työpaikkojen puutteen vuoksi mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työllistymiseensä.

Vuoden alusta voimaan tullut aktiivimalli on osoittanut jo alkumetrien kokemusten perusteella lisäävän rajusti Kelan ja työttömyyskassojen hallinnollista taakkaa. Kela on arvioinut omassa lausunnossaan, että aktiivimalli merkitsee vuositasolla 385 000 – 770 000 uuden etuuspäätöksen antamista. Tämä tulee todennäköisesti näkymään työttömälle esimerkiksi maksatuksen viivästymisenä.

Liittohallituksen mielestä työvoimapalveluihin on suunnattava lisäresursseja, jotta työttömällä on mahdollisuus asianmukaisiin palveluihin. Työttömien koulutusmahdollisuuksia työttömyysturvalla tulee myös parantaa etenkin tilanteessa, jos työtä kovasta yrityksestä huolimatta ei löydy.

Lisätietoja: Jytyn pj. Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Jyty viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018.