Hae SASKin opintomatkalle Intiaan!

​Kiinnostaako tutustua työntekijöiden arkeen Intiassa? Haku marraskuussa matkaan lähtevään joukkueeseen on avattu.

Haku suuren suosion saaneelle SASKin opintomatkalle on nyt avattu! Matka kestää noin kaksi viikkoa ja alustava ajankohta on 12.11.–25.11.2017. Aika tarkentuu helmikuun aikana lentovarausten vahvistuessa.

Joukkueeseen mahtuu 15 eri ikäistä ammattiliittojen jäsentä eri aloilta ja eri puolilta Suomea. Ryhmän mukana matkustaa suomalainen matkanjohtaja.

Opintomatka on osallistujien itsensä kustantama solidaarisuusmatka, jonka ohjelman järjestävät SASKin paikalliset kumppanit. SASK on järjestänyt matkoja joka vuosi 1990-luvun alusta lähtien. Matkakohteina ovat olleet Filippiinit, Mosambik, Kolumbia, Nicaragua, Dominikaaninen tasavalta, Tansania, Namibia, Ghana, Uruguay, Brasilian Amazonas ja Nepal.

SASK tukee Intiassa muun muassa kivilouhosten ja tiilitehtaiden työntekijöitä. Lisäksi SASK tukee hyvin tuloksin lapsityön vastaista taistelua.

Näköala Intian arkeen

Opintomatkan ohjelmaan kuuluu tapaamisia paikallisten työntekijöiden ja ay-aktiivien kanssa, työpaikkavierailuja sekä käyntejä esimerkiksi sairaaloissa/terveyskeskuksissa ja kouluissa. Pyrkimyksenä on tutustua mahdollisimman monipuolisesti intialaisten arkeen, työelämään ja SASKin kehitysyhteistyöhön. Juhlahetkille ja vapaamuotoiselle turismille varataan myös paikkansa.

Lopullinen matkaohjelma valmistuu alkusyksystä. Sitä ennen osallistujat pääsevät esittämään toivomuksia vierailukohteista ja ohjelman sisällöstä. SASK järjestää myös matkalaisille syyskuussa viikonlopun mittaisen valmennuskurssin pääkaupunkiseudulla.

Hae Intian-matkalle tällä lomakkeella. Haku on auki 12. helmikuuta asti.

Lisätietoja matkasta sekä edellisvuosien matkalaisten kokemuksia SASKin nettisivuilla.


SASKin hanketoiminnan tavoite on vahvistaa kehittyvien maiden ammattiyhdistysliikettä ja parantaa sen toimintakykyä niin, että se kykenee tarjoamaan jäsenilleen toimivan vaikutuskanavan omien työolojensa parantamiseen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen.