STTK:n Katarina Murto: Henkilöstön edustajien roolia vahvistettava ja yt-laki uudistettava

Työelämän muutos on rajua. Robotisaatio, automatisaatio ja tekoäly ravisuttavat työpaikkoja ja työtehtäviä. Muutoksia ennakoimalla myös niihin sopeutuminen helpottuu.

– Työpaikkojen arjessa henkilöstön edustajien merkitys kasvaa. Tulevaisuudessa henkilöstön edustajien pitäisikin olla enemmän kehittäjiä, vuoropuhelun edistäjiä, vaikuttajia, neuvottelijoita ja ennakoijia – ei pelkästään riidan ratkojia, STTK:n johtaja Katarina Murto korostaa.

Murto avasi tänään STTK-laisten henkilöstön edustajien seminaarin Helsingissä. Tapahtuman teemana on Uuden ajan henkilöstön edustaja.
STTK:n uusimman henkilöstön edustajille suuntaaman barometrin perusteella työnantajien halukkuus edistää yhteistoimintaa on vähentynyt.

– Tämä on aivan väärä suunta tilanteessa, jossa työpaikkojen on uudistuttava ja tavoiteltava tuottavuuden kasvua. Esimerkiksi työhyvinvoinnin edistäminen on välttämätöntä, jotta työurat pitenisivät ja osaaminen työelämän muutoksissa voidaan varmistaa, Murto korostaa.

STTK on aiemmin tehnyt aloitteen yhteistoimintalain uudistamiseksi. Nykyisestä irtisanomislaiksi muotoutuneesta lainsäädännöstä on päästävä eroon ja edistettävä aitoa yhteistoimintaa uudella lainsäädännöllä.

– Paikallinen sopiminen on lisääntynyt ja sitä halutaan edelleen lisätä. Se ei voi onnistua, jos työpaikoilla ei ole tasapainoisia neuvottelusuhteita. Siksi tarvitaan luottamusmiesjärjestelmän ja henkilöstön edustajien aseman vahvistamista.
Murto korostaa, että henkilöstön edustajat tarvitsevat työhönsä tukea.

– Kun tehtävät lisääntyvät ja vastuut kasvavat, henkilöstön edustajat tarvitsevat yhä enemmän liittonsa tukea. Myös edustajien työtapoja ja osaamista on kehitettävä, Murto esittää.

Lisätietoja STTK:ssa: Katarina Murto, puhelin 050 568 9188.
 
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 17 jäsenliittoa ja noin 520 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.