Ammattibarometri: Työvoimapula lisääntynyt - sihteerien ammateissa ylitarjontaa

Uusimmassa ammattibarometrissä työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä on lisääntynyt keväästä ja vuoden takaisesta. Työvoiman ylitarjonta on samaan aikaan vähentynyt. Työvoimapulassa ja työvoiman ylitarjonnassa näkyy vahva alueellinen vaihtelu ammattien sisällä.

Valtakunnantasolla työvoimapula-ammateiksi määriteltiin elo-syyskuussa 32 ammattia. Pula-ammattien kärjessä on edelleen terveys- ja sosiaalialan ja rakennusalan ammatteja.

Ylitarjontaa arvioitiin olevan enää 42 ammatissa, kun vuotta aikaisemmin ylitarjontaa oli noin 60 ammatissa. Paljon liikaa hakijoita on ainoastaan yleissihteerin ammatissa. Seuraavaksi eniten ylitarjontaa on johdon sihteereissä ja osastosihteereissä (korjattu 20.9. klo 16.10 osastonsihteeri osastosihteeriksi), kun uutena ammattina top 15 -listalla ovat sisustussuunnittelijat.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön elo-syyskuussa tekemään arvioon noin 200 ammatin kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta lähitulevaisuudessa.

Työvoimapula ei ole missään ammatissa erityisen suuri

Vaikka työvoimapulaa esiintyy ammattitasolla enemmän kuin aikaisemmin, työvoimapula ei ole missään ammatissa erityisen suurta, kun tilannetta tarkastellaan koko maan tasolla.

Yksikään 200 tarkastellusta ammatista ei ole määritelty sellaiseksi, että siinä olisi suurta pulaa työvoimasta. Tilanne on muuttunut esimerkiksi muutaman vuoden takaisesta, jolloin lääkäreistä ja myyntiedustajista oli suuri pula lähes koko maassa, huomauttaa neuvotteleva virkamies Mika Tuomaala työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Eniten pulaa on edelleen ylilääkäreistä ja erikoislääkäreistä. Listan kärkipäästä löytyy muitakin sosiaali- ja terveysalan ammatteja, mutta enenevästi myös rakennusalan ammatteja. Metalliteollisuudessakin pula työvoimasta on yleistymässä.

Ammattien tilanne vaihtelee alueellisesti

Useissa ammateissa arvioitu työmarkkinatilanne vaihtelee selvästi alueittain. Tyypillisiä tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi rakennussähköasentaja ja kuorma-auton kuljettaja, jotka molemmat ovat työvoimapula-ammatteja Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, mutta ylitarjonta-ammatteja esimerkiksi Kainuussa.

Eri ammattien ylitarjonta on laajinta Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Keski-Suomessa arvioidusta 200 ammatista jopa 85 määriteltiin ylitarjonta-ammateiksi. Eniten työvoimapula-ammatteja taas on Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Seuraava arvio työllistymisen näkymistä eri ammateissa tehdään keväällä 2018. Viimeisimmät ammattibarometriarviot löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta www.ammattibarometri.fi .