Jyty-taskukalenteri 2019

Osa Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn jäsenyhdistyksistä on tilannut Jytyn taskukalenterin vuosimallia 2019, mutta eivät kuitenkaan kaikki  (reilu kolmannes).

Yhdistykset ovat saaneet kalentereita tilatessaan itse päättää, tilaavatko ne kalenterin suoraan jäsenille. Tällöin kalenteri on postitettu kirjekuoressa ao. yhdistyksen jäsenille suoraan kalenteritoimittajalta Ajastosta. Jakeluvastuussa on Posti. Aiempina vuosina käytetystä Jyty-lehden liitteenä tapahtuvasta kalenteripostituksesta on luovuttu kustannussyistä.

Toinen vaihtoehto yhdistysten kalenteritilauksille on ollut, että yhdistys on tilannut kalenterit postipakettina Palvelukeskus Asema 4:stä Helsingistä yhdistyksen määrittämään yhteen osoitteeseen. Paketit perille on toimittanut Posti. Tällöin yhdistykselle itselleen on jäänyt kalenterien jakelu-/postitusvastuu yhdistyksen jäsenille.

Yhdistykset ovat myös tilauksia tehdessään päättäneet, tilaavatko ne kalenterit kaikille eli työelämässä vielä oleville työvoimajäsenille sekä kannatusjäsenille (kannatusjäseniä ovat lähinnä eläkeläiset) vai vain työvoimajäsenille.

Aiempina vuosina kalentereita oli mahdollisuus tilata myös yksitäisinä kappaleina Jytyn Jytiikistä. Jytiikki lopetettiin kuitenkin vuoden 2018 alusta, koska sen käyttö erilaisten myytävien Jyty-tuotteiden osalta väheni vuosi vuodelta. Jytiikin tuotevälityksestä ja tuotteiden laskutuksesta vastasi Paperipalvelu Oy.

HUOM! Jytyn vuoden 2019 taskukalentereita painettiin jonkin verran ylimääräisiä yhdistysten mahdollisia lisätilauksia varten. Yhdistykset voivat tilata kalentereita lisää niin kauan kuin niitä riittää. Minimitilausmäärä on 10 kpl.  Kalenterin hinta on 5,10 euroa/ kpl postituskuluineen. Tilauksen voi tehdä oheisella lomakkeella. Lisätietoa: palvelukeskus@asema4.fi

PS. Jyty-kalenterin 2019 yhteystiedossa on tapahtunut muutos sen jälkeen, kun kalenteri meni painoon elokuussa. Jytyn keskustoimiston faksinumero Helsingissä ei ole enää käytössä. Faksista on luovuttu marraskuun alussa 2018.