Webinaari: Fokus kateissa, aika palasina?

Liitto tarjoaa sihteeri ja hallintotyön ammattilaisille tukea ajanhallintaan ja oman työn johtamiseen. Koulutus koostuu kyselystä, jossa tunnistetaan ajanhallinnan haasteita sekä verkkovälitteisestä ajanhallinnan koulutuksesta ja ajanhallinnan haasteisiin liittyvien ratkaisujen laatimisesta.

Koulutuksissa tarjotaan tutkittua tietoa asiantuntijatyön ajanhallinnan haasteista. Esityksessä käsitellään erityisesti työn sirpaleisuuden ongelmaa, sen taustoja ja ilmenemistä nykytyössä. Pääasiassa ovat kuitenkin käytännön ratkaisut työn hallinnan tunteen lisäämiseksi. Ratkaisut ryhmittyvät ydintehtävien tunnistamisen, suunnittelun, työn näkyväksi tekemisen ja keskeytysten hallinnan kokonaisuuksien alle. Koulutusten välissä on noin kahden viikon tauko, jonka aikana osallistujat soveltavat käytännön vinkkejä omassa työssään. Käytössä olevalla alustalla osallistujat saavat myös asiantuntijan neuvoja koulutusten välissä.

Koulutuksen järjestää Presdom Oy ja sen kesto on  (2 x 1,5h). Kouluttajana toimii Olli Viljanen, joka on  toiminut pitkään työelämän kehittäjänä, valmentajana ja tutkijana, viimeksi Työterveyslaitoksella. Olli on valtiotieteiden maisteri pedagogisella pätevyydellä, ryhmien ohjaaja ja mindfulness-valmentaja. Valmennusotteessa korostuu ratkaisukeskeisyys ja uuden työelämän haasteiden ymmärrys.

Koulutus järjestetään kevään 2018 aikana. Tieto ajankohdasta lisätään tälle sivulle, kunhan se on selvinnyt.

Lisätiedot: Mika Periaho, kehitysjohtaja, puh. 020 789 3760 tai 040 551 2130