Jaa

Jytyn pj. Maija Pihlajamäki Raumalla: Tuloksellisuuden määrittelyyn tarvitaan selkeät mittarit

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki ihmettelee kasvaneita vaatimuksia ulkoistaa ja jopa yksityistää entistä laajemmin kunnallisia perus- ja hyvinvointipalveluja tuottavuuden nimissä. Pihlajamäki viittaa mm. Sitran Kuntaohjelmaan, joka haluaisi avata mm. perusterveydenhuollon entistä laajemmin kilpailulle. Ulkoistamis- ja yksityistämisvaatimuksia hoetaan hänen mukaansa mantran tavoin aivan kuin ne olisivat ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Jytyn jäsentilaisuudessa Rauman seminaarin yhteydessä 9.6. puhunut Pihlalajamäki perää myös syvällistä ja avoimen analyyttistä arvokeskustelua perus- ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuudesta ja alkuperäisestä tarkoituksesta.

”Määriteltäessä työ tuottavuutta on julkisten, verovaroin tuotettavien perus- ja hyvinvointipalvelujen osalta muistettava niiden tarjoamisen taustalla oleva pohjoismainen hyvinvointiajattelu. Koulutusta, hyvinvointia, hoivaa ja turvaa, joilla osaltaan pyritään takaamaan yhteiskuntamme menestys ja pitkäjänteinen kehitys. Tuottavuuden kehittämisessä tärkeää olisi ottaa huomioon sekä lyhyen että pitkän aikavälin tavoitteet ja seuraukset. Ei pidä tehdä lyhyen aikavälin osaoptimointia vaan huomioida koko tuotantoverkosto ja miettiä, miten eri osat pelaavat yhteen."

Puheenjohtajan Maija Pihlajamäen mukaan palvelujen tuloksellisuuden mittaamiseen olisi löydettävä pikaisesti ensin välineet ja kunnon mittaristo ennen kuin palveluille asetetaan jatkuvasti lisääntyviä tuloksellisuus- tai tuottavuustavoitteita. ”Palvelujen maksajien eli kuntalaisten etu on oltava lähtökohtana kun tehdään päätöksiä peruspalvelujen tuottamisen rakenteesta. Ja kuten kaikki tiedämme, halpa hinta ei ole myöskään laadun tae, usein päinvastoin", Pihlajamäki korostaa.

Hän huomauttaa, että tuottavuuden käsite ei ole yksiselitteinen vertailtaessa esimerkiksi kuntien eri palvelusektoreita tai yksityistä teollisuustuotantoa. "Hyvinvointipalveluja tehdään yleensä ihmiseltä ihmiselle, teollisuustuotanto on monesti laskettavissa myynnin kapppalemäärissä. Hyvä on myös muistuttaa, että hyvinvointipalvelujen tarve ei esim. taantumassa vähene kuten käy esimerkiksi kysynnälle teollisuustuotannossa. Julkisen sektorin tuottavuus ja sen kasvu tulisi siis mitata niin, että siinä huomioidaan lopputuotteen laatu ja etenkin se vaikuttavuus, joka tuotetuilla palveluilla on esimerkiksi kuntalaisille.”

Pihlajamäki tyrmää sinnikkäästi julkisuudessa esillä pidetyt väitteet kuntasektorin palvelujen tehottomuudesta, joilla yleensä on perusteltu kilpailuttamisvaatimuksia. ”Jotta kilpailu toimisi, tarvittaisiin myös aidot palvelujen tarjoajien markkinat. Ne ovat nyt Suomessa hyvin kapeat ja puuttuvat tietyillä alueilla kokonaan.”

Pihlajamäki sanoo Jytyn kannattavan sitä, että julkisin varoin tuotettavat palvelut tarjotaan kustannustehokkaasti. Mutta se ei saa merkitä palvelulaadun heikkenemistä. "Voidaan puhua todellisesta tuottavuudesta vain silloin, jos uusin tavoin voidaan tuottaa laadukkaita palveluja enemmän ja useammille. Siis paremmin vaikuttavia palveluja."

Uudet tuottamisen mallit edellyttävät Pihlajamäen mukaan mm. parempaa teknologian hyödyntämistä, paremmin johdettuja prosesseja ja työelämän laadun kehittämistä. Pelkkä henkilöstön juustohöylääminen ilman todellisia parannettuja prosesseja tuottaa uupunutta ja vähemmän tuottavaa henkilöstöä.

"Yleisesti ottaen syntyy hyvää tulosta, jos organisaatiota kehitetään yhteistoiminnallisesti. Avoimuus ja luottamus lisäävät työhyvinvointia ja näin saadaan lisää voimavaroja. Tulokselliset toimintatavat parantavat myös työelämän laatua, sillä henkilöstö haluaa tehdä työtään mahdollisimman järkevällä tavalla. Useinhan kuntien työntekijät ovat vaikuttamassa palveluun asiakasrajapinnassa."

Pihlajamäki korostaa lisäksi henkilöstön mahdollisuutta saada ajankohtaista tietoa oman työnsä tuloksellisuudesta. "Kaikille tulisi olla selvillä, mitä yksiköltä ja yksittäiseltä työntekijältä odotetaan. Näin he pystyvät arvioimaan omaa onnistumistaan. Hyvistä työsuorituksista tulisi aina myös palkita. Palkitsemisperusteiden olisi oltava yhteisesti hyväksyttyjä ja sellaisia, jotka ohjaavat tekemään oikeita asioista, joiden toteutumista on mahdollista seurata ja joihin henkilöstö kokee voivansa vaikuttaa."

* Jyty edustaa 70 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten vastaavilla toimialoilla palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä 87 % on naisia. Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Lisätietoja: puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, 0400 537 756

Näytä uutiset palstassa "Tiedotteet"