Jaa

Lomautusohjeita/Anvisningar gällande permitteringar

Työttömyyskassa on laatinut oheisen ohjeistuksen lomautetuksi tulevan jäsenen avuksi. Kassa antaa asiaa koskevaa neuvontaa myös palvelunumerossa 020 69 00 69, ma-pe klo 9.00-15.00 (ajalla 1.6.-31.8. klo 9.00-14.00). HUOM! Alla olevan tekstin kappaleista 3 ja 5 sekä esimerkkitapauksista poiketen ajalla 1.1.-31.12.2011 oleviin lomautuksiin sovelletaan poikkeussäännöstä: Kun työaikaa lomautuksen johdosta lyhennetään yhdellä tai useammalla päivällä, maksetaan työttömät päivät kokonaan työttöminä eikä päivärahaa sovitella. Työaika kalenteriviikon aikana ei saa ylittää 80% kokoaikaisen henkilön työajasta.



Jos kyseessä on ryhmälomautus (kohdistuu vähintään 10 työntekijään), työnantajan tulee ilmoittaa lomautetut ryhmäilmoituksilla TE-toimistolle ja ryhmälomautuksen tarkistusilmoituksella kassalle. Tällöin henkilön itsensä tulee ilmoittaa TE-toimistolle erikseen ainoastaan mahdolliset erikoistilanteet; esimerkiksi, mikäli hänellä on maatilataloustuloa, muuta yritystoimintaa tai hän on opiskelija. TE-toimisto antaa tällöin kassalle lausunnon siitä, estääkö päätoiminen yrittäjyys tai opiskelu työttömyysetuuden maksamisen.

Jos kyseessä ei ole ryhmälomautus, henkilön on itse ilmoittauduttava heti työnhakijaksi TE-toimistoon. Ota mukaan lomautusilmoitus ja ilmoita kuuluvasi Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöiden työttömyyskassaan (kassan nro 082). Ansiopäivärahan hakulomakkeen saa TE-toimistosta tai sen voi tulostaa netistä osoitteesta www.tyj.fi (linkki ”lomakkeet”). Täytä hakemus ja lähetä se kassaan liitteineen. Päivärahaa on haettava kolmen kuukauden kuluessa päivärahaoikeuden alkamisesta. Jatkuvassa lomautuksessa päivärahaa haetaan neljän kalenteriviikon tai kuukauden jaksoissa jälkikäteen. Lyhyemmässä määräaikaisessa lomautuksessa kukin lomautusjakso haetaan kerrallaan. Jytyn kotisivuilta löytyy linkki nettikassaan, jossa voit täyttää päivärahahakemuksen ja lähettää sen sähköisesti. Hakemuksen liitteet tulee toimittaa postitse.

Lomautus voidaan toteuttaa kokoaikaisena lomautuksena, jolloin yhtenäisen lomautusjakson on kestettävä vähintään yksi kokonainen kalenteriviikko ma-su. Kokonaan lomautetuille maksetaan omavastuuajan jälkeen täyttä päivärahaa. Lomautus voidaan toteuttaa myös osa-aikaisena lomautuksena, lyhennettynä työviikkona tai lyhennettynä työpäivänä. Myös sellainen lomautusjakso, joka ei kestä kokonaista kalenteriviikkoa ma-su (vaan esimerkiksi vain ma-to), on lyhennetty työviikko. Tällöin henkilö on sovitellun päivärahan piirissä, ja työpäivien ansio vaikuttaa kassan maksaman etuuden määrään. Kassa tarvitsee hakemuksen liitteeksi palkkatiedot hakujakson työpäivien palkasta.

Työttömyyspäivärahaa maksetaan sen jälkeen, kun henkilö on ollut työttömänä työnhakijana yhteensä 7 työpäivää. Tätä 7 päivän aikaa nimitetään omavastuuajaksi ja sen tulee kertyä enintään 8 peräkkäisen kalenteriviikon aikana. Lisäksi on huomioitava, että, jos edellisen lomautuksen ja seuraavan lomautuksen väliin jäävien työviikkojen määrä on 34, työssäoloehto täyttyy ja omavastuuaika asetetaan uudelleen.

Työaikaa tarkastellaan lomautustapauksissa aina kalenteriviikoittain. Työaika kalenteriviikon aikana ei saa ylittää 75% kokoaikaisen henkilön työajasta. Siten työttömyyspäivärahaa ei voida maksaa eikä omavastuuaika myöskään kulu, jos jäsenen työaikaa lyhennetään vain yhdellä päivällä viikossa. Työttömyyspäivien ja työ-, omavastuu- ja korvauspäivien lukumäärä voi olla yhteensä enintään viisi kunakin kalenteriviikkona.
Hakemuksen liitteeksi tarvitaan palkkatodistus vähintään 43 työttömyyttä edeltäneen palkallisen viikon ajalta (=10 kk). Jos työsuhteesi ei ole kestänyt 10 kuukautta, liitä palkkatodistus koko työsuhteen keston ajalta sekä mahdolliset aikaisempien työsuhteitten palkkatodistukset ja työsopimukset, jotka sisältyvät päivärahahakemustasi edeltävään 28 kuukauden aikaan. Jos olet saanut päivärahaa vuonna –97 tai sen jälkeen, on työssäoloehto 34 viikkoa 24 kuukauden aikana ja palkkatodistuksen tulee olla silloin 34 viikon ajalta. Palkkatodistuksista tulee ilmetä erikseen lomaraha sekä palkattomat poissaolot. Lisäksi hakemuksen liitteeksi tarvitaan työsopimuksen kopio, josta ilmenee viikkotyöaika ja työsuhteen kesto, sekä se, onko työsuhde jatkuva vai määräaikainen (jos työsopimuksen kopiota ei ole saatavilla, voi palkanlaskenta merkitä nämä tiedot myös palkkatodistukseen).

Lomautettu tarvitsee näiden lisäksi liitteeksi työnantajan antaman lomautusilmoituksen, paitsi mikäli kyseessä on ryhmälomautus yhteisilmoituksella.
Jos saat esim. eläkettä, äitiys-, isyysrahaa tai vanhempainrahaa, kotihoidontukea tai muuta etuutta, liitä päätös etuudesta päivärahahakemukseesi.
Jos sinulla on tuloa työttömyyden aikana esim. satunnaisista töistä tai osa-aikatyöstä omalta tai joltain muulta työnantajalta lähetä näistä palkkatiedot kassalle hakujaksoittain (sekä työsopimusten kopiot, jos kyseessä on muu työnantaja). Sivutoiminen yrittäjä tarvitsee hakemukseen liitteeksi kopion viimeksi vahvistetun verotuksen ansioerittelyosasta (verotuspäätös 2007 kokonaisuudessaan, pelkkä verotustodistus ei ole riittävä).
Tarkista hakemus liitteineen vielä kerran huolella. Puutteellinen hakemus viivästyttää käsittelyä.


Esimerkkejä:
Kokoaikainen lomautus yhtäjaksoisesti vähintään 1 kalenteriviikkoàtäysi päiväraha
Ma-su = kokoaikainen lomautus
Ke-ti = kokoaikainen lomautus (14pv)
Ke-su + Ma-su + Ma- ti
1vko

Lyhennetty työviikko yhtäjaksoisesti alle 1 kalenteriviikkoàsoviteltu päiväraha
Ma-pe = lyhennetty työviikko
Ke-ti = 2 x lyhennetty työviikko

Työaika saa tarkastelujaksolla (=1VKO) olla enintään 75% alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta.
Esim. Työaika 36,25h/vko, lomautus 1pvàtyöaika 29h/vko.
36,25h/vko x 75% = 27,18h/vko
29h/vko > 27,18h/vkoà soviteltua päivärahaa ei voi maksaa (ov ei myöskään kulu).

Omavastuuaika on 7 työtöntä päivää tai tätä vastaava aika kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana (5pv/vko).
Esim. 1, lomautus kahdessa jaksossa seuraavasti:
Ma-su 10.-16.11.08; ov:ta kuluu 5 pv.
Ma-su 29.12.08-4.1.09; ov:ta 2 pv, 3 pv päivärahaa.

Esim. 2, lomautus kahdessa jaksossa seuraavasti:
Ma-su 10.-16.11.08, ov:ta ei kulu yhtään.
Ma-su 5.1.-11.1.09, ov:n kuluminen riippuu saadaanko seuraavana 7:n viikon aikana otettua puuttuvat 2 pv.

Esim. 3, Lomautus lyhennetylle työviikolle 3pv työtä 2 pv työtön.
Lo 2pv joka vko
-----1-----2-----3-----4 vko
2pv 2pv 2pv 1pv =OV täyttyy neljännellä viikolla.

Vad gör man om permittering hotar?

OBS! Då arbetstiden på grund av permittering är förkortad med en eller flera dagar utbetalas full arbetslöshetsförmån för de arbetslösa dagarna och då jämkas inte dagpenningen. Med undantag av följande text i 3 och 5 stycket samt exempelfallet tillämpas denna undantagsbestämmelse på permitteringar som gäller 4.1.2010-2.1.2011. Arbetstiden får inte under en kalendervecka överstiga 80 % av personens heltids arbetstid.

Permitteringsformerna

Om permitteringen pågår oavbrutet i minst en hel kalendervecka(må-sö), är det fråga om en heltidspermittering. För anställda som är heltidspermitterade erläggs efter självriskperioden full dagpenning. Permitteringen kan också genomföras i form av en förkortad arbetsvecka eller en förkortad arbetsdag. Deltidspermittering omfattas av jämkad dagpenning. Förtjänsten under arbetsdagarna påverkar förmånen som kassan erlägger.

Om det är fråga om en kollektiv permittering (som omfattar minst tio anställda), anmäler arbetsgivaren de permitterade med en gruppanmälan till TE-byrån och med sk. kontrollanmälningar till kassan. Den permitteraden behöver inte själv kontakta TE-byrån, om det inte är fråga om en studerande eller om personen har lantbruksinkomst eller annan företagarverksamhet.

En individuellt permitterad ska genast själv anmäla sig som arbetssökande på TE-byrån. Man bör ta med permitteringsbeskedet och meddela att personen hör till Arbetslöshetskassan för offentliga och privata sektorernas tjänstemän (kassa nr 082). Man bör söka dagpenning inom tre månader från den dag då rätten till dagpenning börjat. Vid fortgående permittering söks dagpenning i perioder om fyra kalenerveckor eller kalendermånad i efterskott. Vid kortare visstidspermittering söker man dagpenning skilt för de olika permitteringsperioderna.

Utbetalning av arbetslöshetsdagpenning

Arbetslöshetsdagpenning erläggs när personen har varit arbetslös arbetssökande i totalt 7 arbetsdagar. Denna sjudagarsperiod kallas självrisktid och den bör intjänas under högst 8 på varandra följande kalenderveckor. Dessutom bör man beakta att om antalet arbetsveckor mellan den föregående permitteringen och den följande permitteringen är 34 så uppfylls arbetsvillkoret och en ny självrisktid fastställs inte på nytt.

Arbetstiden beaktas i permitteringsfall alltid kalenderveckovis. Kalenderveckans arbetstid får inte överstiga 75% av arbetstiden för heltidsanställd person. Arbetslöshetsdagpenning kan inte erläggas och självrisktiden löper inte om medlemmens arbetstid förkortas endast med en dag per vecka. Antalet arbets-, självrisk- och ersättningsdagar kan vara högst fem per kalendevecka.

Bilagor till ansökan

Som bilagor till ansökan behövs ett löneintyg för minst 43 veckor med löneförmåner före arbetslösheten (=10 månader). Om ditt anställningsförhållande inte ha pågått i 10 månader ska du bifoga ett löneintyg för hela anställningen samt löneintyg och arbetsavtal för eventuella anställningar som ingår i 28-månadsperioden före dagpenningsansökan. Om du har fått dagpenning år 1997 eller senare är arbetsvillkoret 34 veckor under 24 månader. Löneintyget bör då omafatta 34 veckor. I löneintyget bör skilt anges semesterpenning och ledigheter utan löneförmåner. Deltidspermitterad bifogar tilla ansökan också löneuppgifter under ansökningsperioden.

Dessutom behövs som bilaga till ansökan också en kopia av arbetsavtalet. Av kopian bör framgå veckoarbetstiden och hur länge anställningen har pågått samt om anställningen år fortgående eller en visstidsanställning. Om en kopia på arbetsavtalet inte finns kan löneräkningen också ange dessa uppgifter på löneintyget. Dessutom bifogas till ansökan ett intyg över att permitteringen har genomförts, antingen som ett skilt intyg eller en anteckning i ex. löneintyget.

Om du får någon socialförmån, ex. pension, mamma-, pappa- eller föräldrarpenning, hemvårdsstöd eller annan förmån ska du bifoga besluten till din dagpenningsansökan.

Om du har inkomster under arbetslösheten ex. från tillfälliga arbeten eller deltidsarbete från den egna arbetsgivaren eller någon annan arbetsgivare, ska du sända löneuppgifter över detta till kassan ansökningsperiodsvis (samt kopior över arbetsavtal, om det är fråga om en annan arbetsgivare). Om företagarverksamheten är en bisyssla, behövs som bilaga till ansökan en kopia över förtjänsten enligt senaste verkställda beskattning (skattebeslutet 2007 i sin helhet, enbart ett skatteintyg räcker inte till).

Kontrollera ännu ansökan och bilagorna noga en gång. Behandlingstiden förlängs om ansökan är bristfällig.

På webbadressen www.tyj.fi kan man skriva ut dagpenningsblanketter, som man också får från TE-byrån elle från Jytys arbetslöshetskassa.