Jaa

Vuorotteluvapaa

Vuorotteluvapaa perustuu työnantajan kanssa tehtävään kirjalliseen sopimukseen, jolla työnantaja sitoutuu palkkaamaan vapaalle lähtijän tilalle TE-toimistossa työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneen.

Ehdot

Vuorotteluvapaalle jäämisen ehtona on

  • kokoaikainen (yli 75% alan kokoaikaisen työntekijän työajasta) työsuhde, joka kestää vähintään vuorotteluvapaan loppuun saakka
  • yhteensä vähintään 10 vuoden työhistoria, josta enintään neljäsosa voi olla perhevapaa-, asevelvollisuus-, siviilipalvelus- tai näihin rinnastettavaa aikaa
  • yhdenjaksoisesti vähintään 13kk, välittömästi ennen vapaan alkamista samaan työnantajaan, kestänyt kokoaikainen työ- tai palvelussuhde; tähän 13 kuukauden ajanjaksoon voi sisältyä enintään 30 päivän palkaton poissaolo 
  • kassan jäsennyytä 34 viikkoa

Jos henkilö haluaa lähteä uudelleen vuorotteluvapaalle, edellytetään uutta työhistoriaa, joka on 5 vuotta edellisen vuorotteluvapaan päättymisestä.

Kesto

Vuorotteluvapaan tulee kestää vähintään 90 kalenteripäivää ja enintään  359 kalenteripäivää. Vapaan voi jaksottaa 1 - 3 osaan, joisa kunkin on oltava kestoltaan vähintään 90 kalenteripäivää. Jaksojen alkamis- ja päättymispäivämäärät on kirjattava vuorottelusopimukseen ennen vapaan aloittamista. Vuorotteluvapaa on pidettävä kokonaisuudessaan 2 vuoden kuluessa sen alkamisesta.

Vuorottelukorvauksen hakeminen

Työttömyyskassalle tulee toimittaa TE-toimistosta saatava vuorottelukorvaushakemus ja liittää siihen palkkatodistus sekä kopio vuorottelusopimuksesta. Palkkatodistuksesta tulee ilmetä vuorotteluvapaata välittömästi edeltäneiden täysien palkanmaksukuukausien palkka vähintään 52 viikolta, enintään 1 vuodelta, lomaraha sekä palkattomat poissaolot. Työvoimapoliittinen lausunto tulee kassalle, kun vuorotteluvapaalle lähtijän tilalle palkatun työttömän työnhakijan työsopimus on esitetty TE-toimistossa.

Korvauksen määrä

Vuorotteluvapaan ajalta maksettava korvaus on 70 % siitä ansiopäivärahasta, jonka jäsen saisi työttömäksi jäädessään ilman lapsikorotuksia. Kun hakijalla on työhistoriaa yhteensä vähintään 25 vuotta, korvaustaso on 80%. 

Esimerkki vuorottelukorvauksen määrittelystä

Vuorotteluvapaan alkamispäivä 12.3.12:

Kuukausipalkkaisen työntekijän viimeisin täysi palkanmaksukausi on ollut 1.-29.2.12.  Palkkatulo ajalta 1.3.11- 29.2.12 (=262 päivää) on ollut 19 500,00 € sisältäen lomarahaa 1 500,00 €.

19 500,00 - 1 500,00 = 18 000,00

18 000 ,00 x 3,94% = 709,20

18 000,00 - 709,20 =  17 290,80

17 290,80/ 262 = 66,00

66,00 - 31,36 = 36,64

36,34 x 45% = 15,59

15,59 + 31,36 = 46,95

70% x 46,95 = 32,87 (työhistoriaa 10 vuotta)

80% x 46,95 = 37,56 (työhistoriaa 25 vuotta)

Päivärahan perusteena oleva palkka saadaan, kun päiväpalkka kerrotaan 21,5:llä (=keskimääräinen arkipäivien määrä/kk) Eli: 66,00 x 21,5 = 1 419,00.

Katso laskukaava