Jaa

Yhdistysten yhdistyminen

Jytyn jäsenille on varsin tuttu kuntien palvelurakenneuudistus eli PARAS-hanke. Kunnat yhdistyvät, muodostavat uusia suurkuntia tai kokoavat palveluitaan suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Tämä vaikuttaa suoraan sekä yksittäisen jäsenen omaan työhön, mutta myös suurelta osin Jytyn yhdistys-ten toimintaan.

Työnantajan järjestäessä toimintaansa uudelleen on myös yhdistysten syytä pohtia omaa organisoitumistaan. Yksi keskeinen ja merkittävä syy yhdistysten uudelleenorganisoitumiseen on jäsenten edunvalvonnan hoitaminen siten, että se palvelee parhaalla mahdollisella uusia rakenteita.

Jäsenmäärältään suuremmalla yhdistyksellä on myös suurempi painoarvo ja enemmän vaikutusvaltaa. Iso yhdistys voi myös palkata itselleen työntekijän hoitamaan jäsenten asioita ja yhdistystoiminnan rutiineita.

Usein yhdistyksillä on myös pulaa aktiivisista ihmisistä. Isolla yhdistyksellä on laajempi jäsenpohja, josta hakea aktiivisia ihmisiä luottamustehtäviin. Pienten yhdistysten yhdistyessä isommaksi kokonaisuudeksi voidaan resurssit ja voimavarat paremmin keskittää toiminnan kehittämiseksi ja jäsenten palvelemiseksi.

Lisätietoa:

Jytyn tekemän PARAS-oppaan sivuilta 33-41 löytyy lisätietoa yhdistysten yhdistymisestä.